torstai 30. kesäkuuta 2016

Kuinka paljon on liikaa?


Kävimme eilen Ikeassa ilman sen kummempia suunnitteluja ja ostoslistaa. Tai oli listaa, mutta ei mitään sellaista mikä olisi ollut ihan tuikitarpeellista. Mukaan tarttui salaattikulho, paistopihdit, koristetyynynpäällinen ja ne jo kauan haaveilemani Skimmer- kynttilänjalat. Ostin kynttilänjalat pienemmässä koossa ja kotiin tultua aloin miettimään niille paikkaa. Ajatus oli kyllä sijoittaa ne makkariin ja sinne ne myös päätyivät. Siinä vain kynttilänjalkoja sovitellessa muihinkin paikkoihin, tulin miettineeksi että jokohan noita alkaa olla jo liikaa. Voiko niitä olla liikaa?

Näin kesällä tulee harvoin kynttilöitä poltettua, vaikka mikäpä sitä estäisi. Valoisuus ehkä ei vaan niin laita kynttilänvaloa kaipaamaan. Toisin on pimeällä syksyn ja talven yli. Mutta on kyllä mitä poltella, osa on tietysti esimerkiksi tuikkuastioista säilössä kaapeissa ja laatikoissa. Onhan niitä kiva välillä vaihdella ja laittaa eri tavalla esille. Olen ihan tarkoituksella pyrkinyt siihen, ettei esineet kodissa jämähdä paikoilleen, vaan pienellä muutoksella saa ihmeitä aikaan.
Mutta miten muualla, sinun kodissasi? Ovatko kynttilät esillä ympäri vuoden vai kuuluvatko ne mielestäsi pimeämpään aikaan vuodesta?

Kuvissa on meidän kodin kynttiläpaljoutta, aika lailla kaikki esillä olevat. (Ainiin, parveke, lyhdyt..) Minusta tämä ei ole vielä liikaa, mutta tämä niin kuin moni muukin asia, on ihan mielipidekysymys :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti